Ultraäänihistoria ja löytö

Lääketieteellinen ultraäänitekniikka on kehittynyt jatkuvasti ja sillä on tällä hetkellä keskeinen rooli potilaiden diagnosoinnissa ja hoidossa. Ultraäänitekniikan kehitys juontaa juurensa kiehtovaan historiaan, joka ulottuu yli 225 vuoden ajalle. Tämä matka sisältää panoksensa lukuisilta yksilöiltä ympäri maailmaa, mukaan lukien sekä ihmiset että eläimet.

Tutustutaan ultraäänen historiaan ja ymmärrämme, kuinka ääniaalloista on tullut olennainen diagnostinen työkalu klinikoissa ja sairaaloissa maailmanlaajuisesti.

Kaikulokaation ja ultraäänen alkuvaiheet

Yleinen kysymys on, kuka keksi ensimmäisenä ultraäänen? Italialaista biologia Lazzaro Spallanzania pidetään usein ultraäänitutkimuksen pioneerina.

Lazzaro Spallanzani (1729-1799) oli fysiologi, professori ja pappi, jonka lukuisat kokeet vaikuttivat merkittävästi biologian tutkimukseen sekä ihmisillä että eläimillä.

Vuonna 1794 Spallanzani tutki lepakoita ja havaitsi, että ne navigoivat käyttämällä ääntä pikemminkin kuin näköä, joka tunnetaan nykyään kaikulokaationa. Kaikulokaatio sisältää esineiden paikantamisen heijastamalla niistä ääniaaltoja, mikä on nykyajan lääketieteellisen ultraäänitekniikan perusta.

Varhaiset ultraäänikokeet

Gerald Neuweilerin kirjassa *Bat Biology* hän kertoo Spallanzanin kokeista pöllöillä, jotka eivät voineet lentää pimeässä ilman valonlähdettä. Kuitenkin, kun sama koe tehtiin lepakoiden kanssa, ne lensivät luottavaisesti ympäri huonetta välttäen esteitä jopa täydellisessä pimeydessä.

Spallanzani jopa suoritti kokeita, joissa hän sokaisi lepakoita käyttämällä "punakuumia neuloja", mutta he jatkoivat esteiden välttämistä. Hän päätti tämän, koska johtojen päihin oli kiinnitetty kelloja. Hän havaitsi myös, että kun hän tukki lepakoiden korvat suljetuilla messinkiputkilla, ne menettivät kykynsä navigoida kunnolla, minkä vuoksi hän päätteli, että lepakot luottivat ääneen navigoinnissa.

Vaikka Spallanzani ei ymmärtänyt, että lepakoiden antamat äänet olivat suuntautumistarkoituksessa ja että ne eivät kuulu ihmisen kuuloon, hän päätteli oikein, että lepakot käyttivät korviaan havaitakseen ympäristönsä.